tiistai 9. elokuuta 2016

Kaupunkikodin remontti - osa 2.

Ensimmäisessä osassa kaupunkikodin remonttia esittelin miltä tämä asunto näytti aiemmin. Tässä kirjoituksessa näkyy lopputulos rakkaan valokuvaajaystäväni Kati Sandbergin kuvaamana.

Asiakkaan toiveena oli saada valkoinen keittiö. Pienten huoneiden takia päädyimme pitämään kaikki seinäpinnat myös valkoisina.

Eteislattian mosaiikista poimittiin valkoinen väri seiniin ja osaan valaisimista. Mosaiikin musta väri puolestaan poimittiin tehosteväriksi muutamiin valaisimiin ja kalusteisiin. Kylmää tunnelmaa asuntoon ei kuitenkaan haluttu, joten muut materiaalivalinnat varmistivat lämpöisen fiiliksen.

Lattiaksi valikoitui ihana käsinvuoltu Novafloorin Trinity lukkopontillinen tammi parketti. Värisävy on nimeltään tammi valkoinen. Vaikka nimessä onkin tuo valkoinen, on pinta kuitenkin todella lämpimän sävyinen, olematta kuitenkaan keltainen. Makuuhuoneen valkoiset lasiset liukuovet, sekä keittiö kvartsitasoineen ovat Puustellista. Lisäksi keittiön välitila ja niemekkeen tausta pinnoitettiin SBL:n mikrosementillä sävyllä Gris Claro.

Asiakas oli itse aiemmin teetättänyt ikkunoihin Woodnotesin paperinaru rullaverhot. Rullaverhojen väri saneli osittain sisustuksen muun värimaailman - lähinnä sohvakankaan ja koristetyynyjen sävyn. Lisäksi asuntoon haluttiin ripaus koboltin sinistä, jota näkyy seinäkellossa ja muutamissa muissa koriste-esineissä. Olkkarinlattian matossa päädyttiin Strandin Seijan vinkkaamana taljaan.

Vanhan talon tyyliin sopivaa tuntua haettiin massiivisilla ja koristeellisilla jalkalistoilla, uusilla vanhanmallisilla pattereilla, Lundian TV-tason ja olohuoneen lipaston koristeellisilla jaloilla. Olohuoneen lipasto teetettiin puusepällä. Asiakkaalla oli ylimääräisiä valkoisia ovia, jotka saatiin hyötykäytettyä uudessa lipastossa.

Jokusen aivoriiheilyn ja melko monen hikisen työtunnin jälkeen pääsimme tällaiseen lopputulokseen:

Kuva: Kati Sandberg

Kuva: Kati Sandberg


Kuva: Kati Sandberg




Kuva: Kati Sandberg




Kuva: Kati Sandberg




Kuva: Kati Sandberg




Kuva: Kati Sandberg




Kuva: Kati Sandberg


Kuva: Kati Sandberg



Kuva: Kati Sandberg



Kuva: Kati Sandberg


Kuva: Kati Sandberg


Kuva: Kati Sandberg


Kuva: Kati Sandberg



Kuva: Kati Sandberg

Kiitos vielä asukkaille luottamuksesta <3. Oli ilo suunnitella teidän Helsingin kotinne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti