tiistai 9. elokuuta 2016

Kaupunkikodin remontti - osa 1.

Sain asiakkaakseni ihanan pariskunnan, joiden Helsingin kotiin pääsin tekemään sisustussuunnitelman. Vaikka neliöitä ei järin paljoa ole, oli remontti kuitenkin todella laaja. Kaadoimme seiniä, rakensimme uusia, teimme putkitöitä, uusimme kaikki sähköt ja rakensimme uusia sisäkattoja, sekä vaihdoimme kaikki patterit ja vielä paljon muuta. Tai siis minähän en mitään tehnyt, muuta kuin suunnittelin ;). Keittiön irrallinen roskis ja sänky taitavat olla ainoat tavarat, jotka edelleen koristavat uutta remontoitua kotia - aika totaalisesta uudistuksesta oli siis kyse. Näiden lisäksi asunnon pieni kylpyhuone jäi myös remontin ulkopuolelle.

Taloyhtiöön on tulossa linjasaaneeraus ja siksi emme lähteneet kylpyhuoneen kimppuun. Laatat on jo kyllä valittu sitäkin remonttia varten :). Asiakkaitteni asunnon alapuolella sattui sopivasti olemaan taloyhtiön vanha pesula. Pystyimme vetämään asunnon lattian läpi keittiöön uudet vesiputket ja uuden viemäriputken ja liittämään ne pesulan putkistoon. Luvat piti toki ensin hoitaa kuntoon. Vanha viemäriputki tulpattiin pois käytöstä. Vanhan pesulan ansiosta linjasaneerauksen aikana keittiöön ei pitäisi joutua koskemaan lainkaan, vaan homma voidaan hoitaa pesulan kautta. 

Alla kuvia siitä, miltä asunnossa näytti remontin alkaessa. Lattioissa oli aiemmin muovimatot. Eteisessä oli mustavalkoinen mosaiikkilaatta, joka sai jäädä, jotta pieni muisto vanhastakin säilyisi. Lisäksi asunnossa oli aiemmin erillinen keittiö, useampi oviaukko ja epäkäytännöllisiä vanhoja kaapistoja ja ylipäätään aivan liian vähän säilytystilaa, sekä turhan vähän valoa. 

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Nykyinen olohuone toimi ennen makuuhuoneen ja olohuoneen yhdistelmänä. Nykyinen makuuhuone taas oli aiemmin työhuone. Työhuoneen kirjahylly peitti osittain ikkunan ja teki tunnelman hieman ahtaaksi. Entisen työhuoneen seinässä kulkee myös toiminnassa oleva kaasuputki, jota ei voitu poistaa. Kaasuputki jäi uudessa suunnitelmassa vaatekaapin sisään piiloon. 

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning


Kuva: beautiful beginning
Työhuoneesta voitiin luopua, joten luonnollinen paikka makuuhuoneelle oli entinen työhuone. Huone on kuitenkin melko pieni ja hankalan mallinen, joten sängyn sijoittelu ei ollut aivan helppoa. Sänky oli kuitenkin kiva saada sijoitettua niin, että sen ympärillä on vapaa kulku eikä toista kylkeä täydy työntää seinään kiinni. 

Alla olevista pohjakuvista näkyy millainen asunto oli ennen ja miltä se näyttää tänään. Keittiön ja olohuoneen välinen seinä kaikkine oviaukkoineen poistettiin kokonaan. Eteisen ja työhuoneen välinen seinä purettiin ja samalla vanhat kaapistot saivat lähteä. Seinä rakennettiin takaisin, mutta tällä kertaa siihen tehtiin isompi oviaukko ja oven korvaa nykyään seinän sisään liukuva liukuovi. Uudet isot vaatekaapit liukuovineen rakennettiin sängyn jalkopään puolelle. 

Jotta sängylle saatiin riittävästi tilaa, tuli sitä lainata hieman olohuoneen puolelta. Tilanpuute ratkaistiin työntämällä seinää uuden makuuhuoneen puolelta olohuoneen puolelle. Nimesin tämän pullahtaneeksi seinäksi. Olohuoneen puolella seinään saatiin pullahduksen myötä myös vähän uutta rakennetta, kiinteää hyllykköä ja laskutasoa. Tästä kuvia tuonnempana. 

Kuva: Vanha pohjaratkaisu - beautiful beginning

Kuva: uusi pohjaratkaisu - beautiful beginning

Alla olevissa kuvissa purku on jo pitkälti tehty ja uutta pintaa on saatu kivasti tilalle. Rempan toteutti apumiehineen Henkka Hurme Inspirations Oy. 

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning

Kuva: beautiful beginning


Kuva: beautiful beginning


Kuva: beautiful beginning


Kuva: beautiful beginning


Kuva: beautiful beginning
Henkalla ja kumppaneilla oli remontin suhteen kyllä aikamoinen työtaakka. Toki olihan tässä myös minulle todella paljon pohdittavaa. Voin kyllä sanoa olevani todella tyytyväinen lopputulokseen. Täältä voit katsoa seuraavan blogikirjoituksen, missä näkyy miltä valoisa kaksio tänä päivänä näyttää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti